maanantai 30. marraskuuta 2009

Onko kansa vaihdettava?

Väestön enemmistö on väärässä. Onko kansa vaihdettava?

Enemmistö suomalaisista kannattaa presidentin nykyisiä tai jopa vahvempia valtaoikeuksia.

Pyrkimys on nurinkurinen. Se on ristiriidassa parlamentarismin kanssa. Parlamentarismi tarkoittaa, että toimeenpanovaltaa käyttää eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus. Ja parlamentarismia väestön enemmistö myös mitä ilmeisimmin kannattaa.

Myönnän, että presidentin vahvat valtuudet saattoivat olla hyödyksi itsenäisyyden alkuvuosikymmenten talonpoikien ja työläisten tasavallassa sekä vielä jonkin aikaa II maailmansodan jälkeenkin.

Maailma on muuttunut. On aika luopua vielä nykyistä enemmän itsenäisyyden ajan alun kuningasvallan kannattajien vaatimuksesta rakennetusta epäjohdonmukaisuudesta. Erityisen kiireellistä on luopua suorasta presidentin vaalista. Suora vaali on omiaan herättämään kiireisillä kansalaisilla, presidenteillä ja presidenttiehdokkailla harhaista mielikuvaa, että presidentti on tai että hänen pitäisi olla merkittävä vallankäyttäjä.

Jotain komealta näyttävää, mutta vallanjaon kannalta toissijaista, voidaan presidentin viran hoitajalle toki jättää ihmisten konservatiivisten viehtymysten tyydyttämiseksi. Esimerkiksi puolustusvoimien ylipäällikön tehtävä sopinee sopivasti muotoiltuna rauhan aikana presidentin tehtäviin. Provinssimme ulkosuhteilla ei voi kuitenkaan olla oikeasti kahta johtajaa.

Kansaa ei voi vaihtaa. Hähmäistä ajattelua ei pidä kuitenkaan suosia ja pelisäännöt pitää muuttaa ristiriidattomiksi. Vastuussa sekavuuden vähentämisestä ovat kaikki kansanedustajat ja aivan erityisesti perustuslakivaliokunnan jäsenet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita: