sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Toimittajan ja tutkijoiden erilainen todellisuus



                               
Jos koe osoittaa käsityksen vääräksi, 
käsitys on väärä. Tässä yksinkertaisessa
säännössä on luonnontieteen avain.
                      Richard P. Feynman   




Toimittaja Laura Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa 21.4.2013:

”En­nen niin ta­sa-ar­voi­set puo­li­sot al­ka­vat­kin usein vau­va­vai­hees­sa ta­pel­la. Jos mi­nuu­tin ret­ki ta­ka­pi­han ros­kik­sel­le tun­tuu ter­ve­tul­leel­ta kat­kol­ta, os­tos­reis­su Si­waan on jo suo­ra­nai­nen seik­kai­lu. Ti­lan­tees­sa on etun­sa. En­nen si­tä pi­ti mat­kus­taa kak­sin Ete­lä-Ame­rik­kaan, nyt sa­mat kik­sit saa pääs­tes­sään yk­sin lä­hi­kaup­paan. Kat­so­kaa mi­nua, olen vi­han­nes­hyl­lyil­lä vil­li­nä ja va­paa­na! Ku­kaan ei huu­da tai re­vi, kun pun­nit­sen to­maat­te­ja!

Ai­ka­ta­lou­den ru­jom­pi puo­li on nol­la­sum­ma­pe­li: jos äi­ti me­nee ulos, isän täy­tyy hoi­taa lap­sia yk­sin ja toi­sin­päin. Yht­äk­kiä per­jan­tai­olut tai vii­kon­lop­pu­jump­pa ovat­kin toi­sel­ta pois. Me­nois­ta ale­taan pi­tää kir­jaa, vaik­ka se tun­tui­si mo­lem­mis­ta tyl­säl­tä.

Itsel­le­ni ei ole uu­ti­nen se, et­tä vau­va­per­heis­sä ero­taan, vaan se, et­tä niin mo­net py­sy­vät yh­des­sä en­sim­mäis­ten vuo­sien yli.

It­se asias­sa mo­der­ni ero ja si­tä seu­raa­va vuo­ro­van­hem­muus voi­vat uu­pu­neen van­hem­man kor­vis­sa kuu­los­taa liian­kin hy­väl­tä: mi­nul­la oli­si lap­set jo­ka toi­nen viik­ko, jol­loin jak­sai­sin kes­kit­tyä hei­hin, ja jo­ka toi­nen viik­ko omaa ai­kaa…”

Saarikosken kirjoituksen taustalla oleva todellisuuskäsitys on yhteensopiva tosiasiatiedon kanssa. Vanhempien sidonnaisuus pienten lastensa hoitamiseen on suomalaisten vanhempien suuren enemmistön osalta lisääntynyt hyvin huomattavasti,  jopa luonnottoman tiukaksi ja intensiiviseksi. Puheilla "ruuhkavuosista" on vankka perusta lapsiperheiden enemmistön elämässä.

Lapsiasiavaltuutetun johdolla valmisteltu Lasten ja nuorten hallitusohjelma 2011 – 2015  sisältää puolestaan muun muassa seuraavaa:

”Aikaa lapsille - arvoa kasvatukselle
---
Omat vanhemmat ovat lapsen ja nuoren tärkein tuki ja turva. Lapsen ja vanhemman hyvä vuorovaikutus jo vauva-aikana luo myös aikuisiän hyvinvoinnin perustan. Äitien ja isien kasvatustehtävälle tulee antaa sen ansaitsema arvo myös työmarkkinaneuvotteluissa.
Lasten kasvatusta ei voi hoitaa etätyönä, vaan se vaatii aikaa ja läsnäoloa. Vanhempia tarvitaan entistä enemmän (lihavointi/Timo L.) muun muassa suodattamaan median ja mainonnan vaikutteita.”

Tämän lainauksen taustalla on Saarikosken esityksen taustalla olevasta käsityksestä jyrkästi poikkeava oletus todellisuudesta ja muutoksen suunnasta. Tähän käsitykseen pohjautuva kehittämisvaade, joka ilmenee selkeästi myös lainauksesta, tarkoittaisi käytännössä Saarikosken kuvaaman ongelman kärjistämistä nykyisestäänkin.  

“Hallitusohjelman” taustalla ovat lapsiasiavaltuutetun lisäksi kirkkohallitus, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lastensuojelun keskusliitto, Nuori Suomi, Pelastakaa Lapset, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi, Suomen Vanhempainliitto sekä Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora. Käytännössä ohjelman taustalla on siten kymmeniä tai satoja päätoimisia tutkijoita, jotka edustavat monia eri yhteiskuntatieteitä, psykologiaa ja lääketiedettä.  

Ehdotukseni kaikille tämän kirjoituksen lukijoille ja erityisesti päättäjille ja lasten ja nuorten hallitusohjelman taustalla vaikuttaneille tutkijoille on tarkastella Saarikosken ja “hallitusohjelman” todellisuuskäsityksissä olevaa ristiriitaa kirjoituksen alussa lainaamani nobelfyysikko Richard P. Feynmanin nasevasti ilmaiseman luonnontieteen peruskriteerin valossa. Koetta vastaa nyt tietenkin tieto kehityskulun suunnasta. Kehityskulkuhan on jo toteutunut empiirinen koe.  

Vanhemmille suunnattu kehotus aina vain lisätä tai edes ylläpitää nykyistä läsnäoloa lastensa suuntaan on vailla järkiperäistä perustaa. Ratkaisua työnjaon muutoksen aiheuttamiin kiistämättä hankaliin ongelmiin tulee etsiä jostain aivan muusta suunnasta. Ensin pitää kuitenkin hahmottaa muutoksen suunta tosiasioita vastaavasti.

Saarikosken käsitys vertautuu esimerkiksi tieteenhistoriaa katsoen kopernikaaliseen käsitykseen eli käsitykseen siitä, että maa kiertää aurinkoa. “Hallitusohjelman” taustalla olevien tutkijoiden käsitys vertautuu vastaavasti esikopernikaaliseen käsitykseen, jonka mukaan aurinko kiertää maata. Hallitusohjelman taustalla oleva käsitys ei voi olla pitävä pohja perhe- ja sosiaalitutkimukselle, eikä lasten ja vanhempien tilanteen parantamiselle, kuten ei käsitys maata kiertävästä auringosta voinut aikoinaan olla kestävä perusta luonnontieteelliselle tutkimukselle.

On selvää, että Saarikosken kirjoituksen taustalla oleva todellisuuskäsitys tulee lopulta voittamaan lapsiasiavaltuutetun ja hänen yhteistyökumppaniensa edustaman ja vielä tällä hetkellä suuren enemmistön ajatuksia hallitsevan fantasiakäsityksen.

On toivottavaa, että oikeampi käsitys omaksuttaisiin melko nopeasti, koska siihen tukeutuvalla kehittämisellä saatavat hyödyt kestävälle kehitykselle, sukupuolten tasa-arvolle, kotitalouksille ja niiden kaikille jäsenille, julkiselle taloudelle, Suomen kilpailukyvylle ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle olisivat ilmeisesti hyvin suuret.

Havainnollistan tämän kirjoituksen viestiä vielä lääketieteellisellä vertauksella. Oletetaan perinteellisissä oloissa elävä kylä, jossa asuvien ihmisten parissa alkaa levitä sairaus, joka ilmenee fyysisen kunnon olennaisena heikkenemisenä, pysyvien hampaiden ennenaikaisena tippumisena sekä lapsilla luiden sairaalloisena pehmeytenä. Kylän asukkaiden luottamusta nauttiva vanha kansanparantaja neuvoo sairastuneita varomaan visusti aurinkoa ja syömään vain huolellisesti kuorittua viljaa. Kalan, vihannesten ja hedelmien syömistä pitää taas välttää mahdollisimman tarkasti. Parempaa tietoa edustavalla kansanparantajan apulaisella on jo aavistus C- ja D-vitamiinien tarpeesta ja hän kehottaa toimimaan toisin eli oleskelemaan kohtuullisesti auringossa ja syömään runsaasti kalaa, hedelmiä ja vihanneksia. Kansanparantajan apulaista ei kuitenkaan kuunnella.  

Lapsiasiamies hengenheimolaisineen edustaa tässä vertauksessa selkeästi vanhaa kansanparantajaa, hänellä ei ole tietoa tosiasioita paremmin vastaavasta diagnoosista eli että elossopitoyhteisön pieneneminen ja sen tehtävien melkoisen dramaattinen väheneminen on perimmäinen ja aidosti vaikutettavissa oleva syy ongelmille, joita hän yrittää - epäilemättä vilpittömin mielin - hoitaa tavalla, joka vain pahentaa ongelmia.

Todettakoon vielä, että toimittaja Saarikoski ei ole suinkaan ainoa, joka on todistanut julkisuudessa osuvasti työnjaon ison muutoksen aiheuttamista ongelmista.Tämän linkin takana ovat esimerkiksi yhden emeritaprofessorin sekä yhden piispan varsin osuvat todistukset ilmiöstä.

Lisäksi on reilua todeta, että ainakin Väestöliiton perhetutkimusyksikön piirissä näyttää esiintyvän jo sellaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jossa voi havaita viitteitä työnjaon ison muutoksen paremmasta hahmottamisesta. Osin niin voi päätellä jo siitä, että Väestöliitto ei ole tässä esitellyn "hallitusohjelman" tukijoiden joukossa. Osin päätelmäni perustuu Väestöliiton vuoden 2011 "perhebarometriin", josta on hieman lisää täällä.

**