Jos koe osoittaa käsityksen vääräksi,
käsitys on väärä. Tässä yksinkertaisessa
säännössä on luonnontieteen avain.
Richard P. Feynman
Toimittaja Laura Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa
21.4.2013:
”Ennen niin tasa-arvoiset puolisot alkavatkin usein vauvavaiheessa tapella. Jos minuutin retki takapihan roskikselle tuntuu tervetulleelta katkolta, ostosreissu Siwaan on jo suoranainen seikkailu. Tilanteessa on etunsa. Ennen sitä piti matkustaa kaksin Etelä-Amerikkaan, nyt samat kiksit saa päästessään yksin lähikauppaan. Katsokaa minua, olen vihanneshyllyillä villinä ja vapaana! Kukaan ei huuda tai revi, kun punnitsen tomaatteja!Aikatalouden rujompi puoli on nollasummapeli: jos äiti menee ulos, isän täytyy hoitaa lapsia yksin ja toisinpäin. Yhtäkkiä perjantaiolut tai viikonloppujumppa ovatkin toiselta pois. Menoista aletaan pitää kirjaa, vaikka se tuntuisi molemmista tylsältä.Itselleni ei ole uutinen se, että vauvaperheissä erotaan, vaan se, että niin monet pysyvät yhdessä ensimmäisten vuosien yli.Itse asiassa moderni ero ja sitä seuraava vuorovanhemmuus voivat uupuneen vanhemman korvissa kuulostaa liiankin hyvältä: minulla olisi lapset joka toinen viikko, jolloin jaksaisin keskittyä heihin, ja joka toinen viikko omaa aikaa…”
Saarikosken kirjoituksen taustalla oleva todellisuuskäsitys
on yhteensopiva tosiasiatiedon kanssa. Vanhempien sidonnaisuus pienten lastensa
hoitamiseen on suomalaisten vanhempien suuren enemmistön osalta lisääntynyt
hyvin huomattavasti, jopa luonnottoman tiukaksi ja intensiiviseksi. Puheilla "ruuhkavuosista" on vankka perusta lapsiperheiden enemmistön elämässä.
Lapsiasiavaltuutetun johdolla valmisteltu Lasten
ja nuorten hallitusohjelma 2011 – 2015 sisältää puolestaan muun
muassa seuraavaa:
”Aikaa lapsille - arvoa kasvatukselle---Omat vanhemmat ovat lapsen ja nuoren tärkein tuki ja turva. Lapsen ja vanhemman hyvä vuorovaikutus jo vauva-aikana luo myös aikuisiän hyvinvoinnin perustan. Äitien ja isien kasvatustehtävälle tulee antaa sen ansaitsema arvo myös työmarkkinaneuvotteluissa.
Lasten kasvatusta ei voi hoitaa etätyönä, vaan se vaatii aikaa ja läsnäoloa. Vanhempia tarvitaan entistä enemmän (lihavointi/Timo L.) muun muassa suodattamaan median ja mainonnan vaikutteita.”
Tämän lainauksen taustalla on Saarikosken esityksen
taustalla olevasta käsityksestä jyrkästi poikkeava oletus todellisuudesta ja
muutoksen suunnasta. Tähän käsitykseen pohjautuva kehittämisvaade, joka ilmenee
selkeästi myös lainauksesta, tarkoittaisi käytännössä Saarikosken kuvaaman
ongelman kärjistämistä nykyisestäänkin.
“Hallitusohjelman” taustalla ovat lapsiasiavaltuutetun lisäksi
kirkkohallitus, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lastensuojelun keskusliitto,
Nuori Suomi, Pelastakaa Lapset, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi, Suomen
Vanhempainliitto sekä Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora. Käytännössä
ohjelman taustalla on siten kymmeniä tai satoja päätoimisia tutkijoita, jotka
edustavat monia eri yhteiskuntatieteitä, psykologiaa ja lääketiedettä.
Ehdotukseni kaikille tämän kirjoituksen lukijoille ja
erityisesti päättäjille ja lasten ja nuorten hallitusohjelman taustalla
vaikuttaneille tutkijoille on tarkastella Saarikosken ja “hallitusohjelman”
todellisuuskäsityksissä olevaa ristiriitaa kirjoituksen alussa lainaamani
nobelfyysikko Richard P. Feynmanin nasevasti ilmaiseman luonnontieteen
peruskriteerin valossa. Koetta vastaa nyt tietenkin tieto kehityskulun
suunnasta. Kehityskulkuhan on jo toteutunut empiirinen koe.
Vanhemmille suunnattu kehotus aina vain lisätä tai edes
ylläpitää nykyistä läsnäoloa lastensa suuntaan on vailla järkiperäistä perustaa. Ratkaisua työnjaon muutoksen aiheuttamiin kiistämättä hankaliin
ongelmiin tulee etsiä jostain aivan muusta suunnasta. Ensin pitää kuitenkin
hahmottaa muutoksen suunta tosiasioita vastaavasti.
Saarikosken käsitys vertautuu esimerkiksi tieteenhistoriaa
katsoen kopernikaaliseen käsitykseen eli käsitykseen siitä, että maa kiertää
aurinkoa. “Hallitusohjelman” taustalla olevien tutkijoiden käsitys vertautuu
vastaavasti esikopernikaaliseen käsitykseen, jonka mukaan aurinko kiertää
maata. Hallitusohjelman taustalla oleva käsitys ei voi olla pitävä pohja perhe-
ja sosiaalitutkimukselle, eikä lasten ja vanhempien tilanteen parantamiselle,
kuten ei käsitys maata kiertävästä auringosta voinut aikoinaan olla kestävä
perusta luonnontieteelliselle tutkimukselle.
On selvää, että Saarikosken kirjoituksen taustalla oleva
todellisuuskäsitys tulee lopulta voittamaan lapsiasiavaltuutetun ja hänen
yhteistyökumppaniensa edustaman ja vielä tällä hetkellä suuren enemmistön ajatuksia hallitsevan
fantasiakäsityksen.
On toivottavaa, että oikeampi käsitys omaksuttaisiin melko
nopeasti, koska siihen tukeutuvalla kehittämisellä saatavat hyödyt kestävälle
kehitykselle, sukupuolten tasa-arvolle, kotitalouksille ja niiden kaikille
jäsenille, julkiselle taloudelle, Suomen kilpailukyvylle ja
hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle olisivat ilmeisesti hyvin suuret.
Havainnollistan tämän kirjoituksen viestiä vielä lääketieteellisellä vertauksella. Oletetaan perinteellisissä oloissa elävä
kylä, jossa asuvien ihmisten parissa alkaa levitä sairaus, joka ilmenee
fyysisen kunnon olennaisena heikkenemisenä, pysyvien hampaiden ennenaikaisena
tippumisena sekä lapsilla luiden sairaalloisena pehmeytenä. Kylän asukkaiden luottamusta
nauttiva vanha kansanparantaja neuvoo sairastuneita varomaan visusti aurinkoa
ja syömään vain huolellisesti kuorittua viljaa. Kalan, vihannesten ja hedelmien
syömistä pitää taas välttää mahdollisimman tarkasti. Parempaa tietoa edustavalla
kansanparantajan apulaisella on jo aavistus C- ja D-vitamiinien tarpeesta ja
hän kehottaa toimimaan toisin eli oleskelemaan kohtuullisesti auringossa ja
syömään runsaasti kalaa, hedelmiä ja vihanneksia. Kansanparantajan apulaista ei
kuitenkaan kuunnella.
Lapsiasiamies hengenheimolaisineen edustaa tässä vertauksessa selkeästi vanhaa kansanparantajaa, hänellä ei ole tietoa tosiasioita paremmin vastaavasta diagnoosista eli että elossopitoyhteisön pieneneminen ja sen tehtävien melkoisen dramaattinen väheneminen on perimmäinen ja aidosti vaikutettavissa oleva syy ongelmille, joita hän yrittää - epäilemättä vilpittömin mielin - hoitaa tavalla, joka vain pahentaa ongelmia.
Todettakoon vielä, että toimittaja Saarikoski ei ole suinkaan ainoa, joka on todistanut julkisuudessa osuvasti työnjaon ison muutoksen aiheuttamista ongelmista.Tämän linkin takana ovat esimerkiksi yhden emeritaprofessorin sekä yhden piispan varsin osuvat todistukset ilmiöstä.
Lisäksi on reilua todeta, että ainakin Väestöliiton perhetutkimusyksikön piirissä näyttää esiintyvän jo sellaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jossa voi havaita viitteitä työnjaon ison muutoksen paremmasta hahmottamisesta. Osin niin voi päätellä jo siitä, että Väestöliitto ei ole tässä esitellyn "hallitusohjelman" tukijoiden joukossa. Osin päätelmäni perustuu Väestöliiton vuoden 2011 "perhebarometriin", josta on hieman lisää täällä.
Lapsiasiamies hengenheimolaisineen edustaa tässä vertauksessa selkeästi vanhaa kansanparantajaa, hänellä ei ole tietoa tosiasioita paremmin vastaavasta diagnoosista eli että elossopitoyhteisön pieneneminen ja sen tehtävien melkoisen dramaattinen väheneminen on perimmäinen ja aidosti vaikutettavissa oleva syy ongelmille, joita hän yrittää - epäilemättä vilpittömin mielin - hoitaa tavalla, joka vain pahentaa ongelmia.
Todettakoon vielä, että toimittaja Saarikoski ei ole suinkaan ainoa, joka on todistanut julkisuudessa osuvasti työnjaon ison muutoksen aiheuttamista ongelmista.Tämän linkin takana ovat esimerkiksi yhden emeritaprofessorin sekä yhden piispan varsin osuvat todistukset ilmiöstä.
Lisäksi on reilua todeta, että ainakin Väestöliiton perhetutkimusyksikön piirissä näyttää esiintyvän jo sellaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jossa voi havaita viitteitä työnjaon ison muutoksen paremmasta hahmottamisesta. Osin niin voi päätellä jo siitä, että Väestöliitto ei ole tässä esitellyn "hallitusohjelman" tukijoiden joukossa. Osin päätelmäni perustuu Väestöliiton vuoden 2011 "perhebarometriin", josta on hieman lisää täällä.
**
Tämä kirjoitus kuuluu kirjoitussarjaan, jonka sisällysluetteloon pääset tästä.