tiistai 13. heinäkuuta 2010

Paras vakuutusturva supertuprahduksia varten?

Risto Isomäki, tiedetoimittaja ja tieteiskirjailija pohdiskelee kolumnissaan, että voiko tulivuorten superpurkaukset estää (HS 6.7.2010). Tällaisia on viimeisen 100 000 vuoden aikana sattunut kolme kertaa. Indonesian Toba purkautui 75 000 vuotta sitten, Kamtsatkan Uzo 39 000 vuotta sitten ja Uuden Seelannin Taupo 26 500 vuotta sitten. Superpurkauksissa maan pinnalle ja ilmakehään leviää vähintään 1000 kuutiokilometriä tuliperäistä ainetta. Määrä on lähes miljoona kertaa suurempi kuin Islannin tämän vuotinen tuprahdus.

Isomäki arvelee että erityinen syy näihin superpurkauksiin voi olla jääkausien sulamisjaksojen aiheuttama merenpinnan nousu ja siitä seurannut maaperän jännitteiden muutos. Isomäki mielestä olisi selvittämisen arvoista voisiko riittävän suurilla geotermisillä sähkön tuotanto-ohjelmilla jäähdyttää peruskalliota niin syvältä, ettei valtavia purkauksia voisi enää syntyä. Toban purkaus kun esimerkiksi aiheutti sen, että ihmislajista jäi henkiin vain noin 2000-8000 yksilöä.

Isomäen ehdotus ei ole huono.

Omasta mielestäni pitäisi kuitenkin harkita vakavasti vielä paljon kattavamman vakuutusturvan ottamista Äiti Maan vaikeasti ennustettaviin, mutta elämälle tuhoisiin vatsa- ja muihin vaivoihin. Ihmislaji on saanut rippilahjakseen 10 000 vuoden rauhallisen vaiheen, jonka aikana on saavutettu maanviljelyn, sähkön ja tieteen avulla tilanne, jossa voidaan hankkia edes osittainen turva ehkä pahimpiakin tuhoja ajatellen.  Vain suurtuhojen tarkan luonteen ja ajankohdan ennustaminen on epävarmaa, sellainen voi tulla huomenna tai 1000 sukupolven päästä, mutta ne tulevat.

Tavoitteena lienee vääjäämättä oltava muutaman omillaan toimeen tulevan siirtokunnan perustaminen maapallon ulkopuolelle? Ensin tähän aurinkokuntaan ja toisessa vaiheessa kauemmas. Tämä on muutenkin hieno tavoite lajillemme ja sen kilpaileville ryhmittymille. Parhaat tulokset saavutetaan jos siirtokuntien perustamisesta kilpailee vähintään kaksi tai kolme osapuolta eikä mikään byrokraattinen maailmanhallitus.

Tavoitteen saavuttamiseksi on tietenkin välttämätöntä käyttää rahaa reippaasti perus- ja soveltavaan tutkimukseen. On hyvä havaita että tämä ei suinkaan tarkoita että elintasosta ja sen paranemisesta pitäisi tinkiä, pitkiä kehityskulkuja katsoen vaikutus on juuri päinvastainen. Nykyinen aineellinen hyvinvointimme, jo pelkästään ravinnon nykyistä määrää ajatellen, perustuu tieteelliseen tutkimukseen.

Tutkimukseen panostamisessa on myös se hyvä puoli, että sillä edistetään myös suppeinta mutta valitettavan monen mielestä täysin riittävää kotivakuutusta eli ilmakehän ja muun luonnon palauttamista ihmisen jäljiltä mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan.

 **
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa on 24.7.2012  päädytty suosittelemaan tämän kirjoitukseni kanssa yhteensopivasti tuhoisiin sääilmiöihin varautumista. Hyvä niin. Ilmeisenä lähtökohtana kirjoituksessa on kuitenkin tapahtumien katsominen lyhytjänteisesti. Oletuksena on, että nykyinen ilmastotyyppi on ikuinen.

135 000 vuotta sitten alkanut edellinen lämmin kausi, Eem, kesti 20 000 vuotta ja sen aikana lämpötilat vaihtelivat rajusti ja jaksot kestivät 75 vuodesta 5 000 vuoteen. Eemiä seurannut kylmä kausi päättyi 14 500 vuotta sitten ja ilmasto lämpeni noin viisi astetta 20 vuodessa. Vakaat ilmasto-olot ovat siten todennäköisesti poikkeus joka ei kestä, tehdään hiilidioksidipäästöille mitä tahansa.  Suosittelen pitkiin kehityskulkuihin tutustumista myös toimittajille.