Arkiyhteisön pieneneminen synnyttää tragedioita

Ant­ti Blå­field to­te­si Mer­kin­nöis­sään (HS 25. 5.) aa­te­his­to­rioit­si­joi­den ja uus­li­be­raa­lien ih­met­te­le­vän yh­teis­vas­tuun vä­he­ne­mis­tä ja mi­nä­kes­kei­syy­den vas­taa­vaa li­sään­ty­mis­tä. Aa­te­his­to­rioit­si­jan mie­les­tä näyt­tää ole­van niin, et­tä yh­teis­vas­tuu on mah­dol­lis­ta op­pia vain jär­kyt­tä­vien ko­ke­mus­ten kaut­ta. 

Eh­do­tuk­se­ni toi­mit­ta­jil­le, eri alo­jen tut­ki­joil­le se­kä yh­teis­kun­nan ke­hit­tä­mi­ses­tä kiin­nos­tu­neil­le kan­sa­lai­sil­le on har­ki­ta mah­dol­li­suut­ta, et­tä "­mi­nä­kes­kei­syy­den" pää­syy on­kin ra­ken­teel­li­nen tai ai­neel­li­nen il­miö, jo­hon voi vai­kut­taa jol­la­kin jär­ke­väl­lä ja te­hok­kaal­la ta­val­la.

Hy­vä eh­do­kas tuol­lai­sek­si ra­ken­teel­li­sek­si syyk­si on ar­ki­yh­tei­sön ta­va­ton yk­sin­ker­tais­tu­mi­nen, mi­kä te­kee yh­teis­työn luon­te­van har­joit­ta­mi­sen hy­vin han­ka­lak­si. Ar­kiyh­tei­sö, jos­sa la­jim­me ke­hit­tyi, oli noin 150 ih­mi­sen suu­rui­nen – nyt ar­ki­yh­tei­sön ko­ko on Suo­mes­sa kes­ki­mää­rin 2,2 ih­mis­tä. 

Muu­tos tar­koit­taa ai­voi­hin rin­nas­tet­tu­na si­tä, et­tä ih­mi­sen ai­vo­jen her­mo­so­luis­ta suu­rin osa pois­tet­tai­siin ja jäl­jel­le jää­nei­den­kin so­lu­jen kyt­ken­tö­jä toi­siin so­lui­hin kar­sit­tai­siin ra­jus­ti. Jo­kai­nen voi ku­vi­tel­la, mi­ten kä­vi­si tuol­la ta­val­la kä­si­tel­lyn ih­mi­sen so­siaa­li­sil­le tai­doil­le ja yh­teis­työ­val­miuk­sil­le.

Oma pää­tel­mä­ni on, et­tä ar­ki­yh­tei­sön ra­ken­teel­li­nen mo­ni­mut­kais­ta­mi­nen – ny­ky­ai­kaan so­pi­val­la ta­val­la – on tar­peen, jot­ta väl­tet­täi­siin jat­kos­sa jär­kyt­tä­vät tai han­ka­lat yh­tei­set ko­ke­muk­set, jot­ka lie­ne­vät pe­rim­mil­tään ar­ki­yh­tei­sön yk­sin­ker­tais­tu­mi­sen seu­rauk­sia. Näi­tä seu­rauk­sia lie­nee lä­hes kai­kil­la elä­mä­na­lueil­la.

Esi­mer­kik­si kou­lu- ja per­he­sur­mat, ruuh­ka­vuo­sion­gel­mat, so­siaa­li­po­liit­ti­sen tu­ki- ja pal­ve­lu­jär­jes­tel­män um­pi­ku­ja, yh­teis­kun­nal­li­sen osal­lis­tu­mi­sen niuk­kuus se­kä vai­keu­det su­ku­puol­ten ta­sa-ar­von ta­voit­te­lus­sa kuu­lu­vat to­den­nä­köis­ten seu­raus­ten jouk­koon.

**
Edellä oleva kirjoitus on julkaistu alunperin HS:ssa 29.5.2012.
 

Oma otsikkoehdotukseni oli: "Onko itsekkyyden lisääntymisellä rakenteellinen perusta?" Lähetin kirjoituksen näet 25.5. eli ennen Hyvinkään ikävää tapausta (26.5.), joka kuulunee samaan sarjaan kuin koulu- ja perhesurmat. 

Arkiyhteisön huomattava yksinkertaistuminen on todennäköisesti merkittävä tekijä myös koulu- ja perhesurmien (ja vastaavien) taustalla, mutta koulu- ja perhesurmien vähenemisen hyöty arkiyhteisön suunnitelmallisen monimutkaistamisen tuomien muiden hyötyjen joukossa lienee varsin marginaalinen. Lisäsin viittauksen koulu- ja perhesurmiin koska pari päivää aikaisemmin silmiini osui viittaus tutkimuksiin, joiden mukaan ihmiset reagoivat herkemmin tappioiden väistämiseen kuin hyötyjen tavoitteluun. Tavoittelin hieman lisää huomiota analyysilleni tuon viittauksen avulla. Kirjoitustani ei siis pidä lukea kommenttina koulu- ja perhesurmiin vaan paljon tärkeämmän, laaja-alaisemman ja pitkälti tunnistamatta jääneen kehityskulun analyysinä, joka tukeutuu luonnon- ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimustietoon sekä systeemiteoriaan.

Kirjoitus kuuluu sarjaan, jonka sisällysluetteloon pääset tästä.

**

Pidän todennäköisenä, että arkiyhteisön yksinkertaistumisen ymmärtäminen keskeiseksi ongelmaksi on arkielämän ja yhteiskunnan kehittämiselle ainakin yhtä tärkeää kuin fysiikan kehittymiselle oli  Max Planckin hypoteesi energian pakettiluonteesta vuodelta 1900.  

Yksinkertaistuminen selittää paljon enemmän ja elegantimmin aikamme ilmiöitä kuin muut selitykset sekä tarjoaa pitkää tähtäintä ajatellen paljon tehokkaamman toimenpidevalikoiman, joka viittaa esimerkiksi resurssien käytössä (ainakin pidemmällä tähtäimellä) isoihin säästöihin eli päinvastaiseen suuntaan kuin muut analyysit.

**

HS:n ensimmäisessä pääkirjoituksessa käsiteltiin samana päivänä Hyvinkään tragediaa otsikolla "Mikä tässä ajassa kasvattaa tappajia?" Kirjoituksessa on paljon hyviä ajatuksia, mutta siinä esitetään myös:  

 "Yh­teis­kun­nas­sa ei ole voi­ma­va­ro­ja teh­dä isoa kään­nös­tä sii­hen suun­taan, et­tä sir­pa­loi­tu­mis­ta voi­tai­siin hi­das­taa ja nuor­ten so­siaa­lis­tu­mis­ta vah­vis­taa. Kään­nös vaa­ti­si vah­vaa pa­nos­tus­ta tu­ki­jär­jes­tel­miin, jot­ka et­si­si­vät oi­rei­le­via nuo­ria ja per­hei­tä ja aut­tai­si­vat hei­tä." 

Eli haaste on: miten saada toimittajat ja monet muutkin fiksut ihmiset ymmärtämään, että työnjakojen ja roolien muuttaminen fiksummiksi säästää jopa huomattavasti kotitalouksien ja myös yhteiskunnan resursseja, samalla kun se auttaa tehokkaasti hyvin moniin ja monen eri alueen ongelmiin, esimerkiksi edistää nuorten sosiaalistumista ja helpottaa julkisen talouden kestokykyä, toisin kuin tehottamat tai vaivaa jopa pahentavat "lääkkeet"? Ja elämä muuttuisi muutenkin paljon mukavammaksi. 

Tärkeää on myös saada toimittajat, tutkijat jne oivaltamaan, että yksinkertaistumisen aiheuttamat ongelmat koskevat koko väestöä, ei vain jotain taloudellisesti huono-osaisempaa osaa väestöstä.

Olennaista on sekin, että työnjaon muutoskokeilujen (arkiyhteisön monimutkaistamisen) onnistumista edistäisi huomattavasti, jos ne alkaisivat väestön valtavirran keskuudessa.

Täällä on kommenttini FT Seija Sihvolan kirjoitukseni aihepiiriä sivuavaan kirjoitukseen. Kommenttiini sisältyy myös mielestäni hyödyllinen pedagoginen virike ehkä monillekin päätoimisille tutkijoille.