Yhteistyö tarjoaa paljon enemmän kuin eliitin yksioikoinen leikkauslinja

Dosentit M. Salmela ja J. Sumiala kirjoittivat osuvasti maahanmuuttajavihan syntymekanismista (HS/6.6.13).

Kirjoittajien analyysi on perusteltu ja loppuponsi kannatettava: “Kilpailuyhteiskuntaan kietoutuvat epävarmuuden ja uhan kokemukset on otettava vakavasti, jos nyky-Suomen ilmapiiriä halutaan muuttaa.”

Kirjoittajilla ei ole omaa ehdotusta, mitä pitäisi käytännössä tehdä, mutta he esittelevät eliitin suurimmaksi peloksi kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemisen. Heidän mukaansa eliitti tarjoaa ratkaisuksi julkisen sektorin leikkaamista ja tehostamista sekä yritysten toimintaedellytysten parantamista. Kirjoittajien mielestä tällainen "pe­lon kult­tuu­ris­ta am­men­ta­va po­li­tiik­ka ei kui­ten­kaan li­sää kan­sa­lais­ten luot­ta­mus­ta yh­teis­kun­taan ja elii­tin ky­kyyn hoi­taa on­gel­mia.”

Salmela ja Sumiala ovat kritiikissään oikeilla jäljillä. Parempi ratkaisu löytyy tekemällä eliitin tekemää syvempi ja laajempi analyysi.

Yhteistyön raju väheneminen väestön elämän pääosassa on varjopuoli jonka hyvinvointi on tuonut mukanaan. Esimerkiksi monipuolisesti yhteistyötä ylläpitänyt elannon hankinta kotitalouksien yhteydessä eli lähinnä maanviljelys poistui kotitalouksien enemmistön elämästä vasta 1940-luvulla ja monet yhteistyötä kotitalouksien sisällä ja välillä vähentäneet muutokset kuten vesijohto, tv, puhelin, auto, kylmäketju ja päivähoito levisivät väestön enemmistön arkeen vasta 1960-luvulta alkaen.

Yhteistyön vähenemisen täsmentyminen ydinongelmaksi on erittäin hyvä ”sattuma”, koska yhteistyö on paitsi perinteellinen ja erittäin tehokkaaksi osoittautunut ”lääke” kaikenlaisiin ongelmiin ja kehittämistarpeisiin lajin historian aikana, niin myös hyvä ratkaisu moniin ajankohtaisiin kehittämistarpeisiin: julkisten kulujen vähentämiseen, kilpailukyvyn edistämiseen, maahanmuuttajavastaisuuden torjuntaan, kestävään kehitykseen, sukupuolten tasa-arvoon, kansanterveyteen ja kotitalouksien kustannuksiin.  

Eliitin pyrkimys tukeutua asianomaisille itselleen tutuimpien keinojen kanssa yhteensopivaan, pinnalliseen ja ensimmäisenä mieleen tulevaan analyysiin on ainakin itselleni tuttu ilmiö työnjakojen kehittämisen parista. Työyksiköidenkin eliitillä on hyvin voimakas taipumus etsiä syitä ongelmille ajallisesti liian läheltä, usein esimerkiksi resurssien määrästä tai motivaatiosta.

Niin yhteiskunnan kuin työyksiköidenkin eliittien toiminta muistuttaa kadonneen avaimen etsimistä vain lyhdyn valopiiristä, koska sieltä etsiminen on paljon helpompaa kuin sieltä, mihin avain on oikeasti kadonnut. Toimintamalli on surullisen tehoton jos ja kun tiedetään kokemuksesta, että ennakkoluulottomampi etsintä auttaa yleensä aina löytämään keinoja, jotka ratkaisevat päällimmäisen ongelman lisäksi vielä monia muitakin ongelmia.

Entä miten yhteistyötä parannetaan käytännössä ja kestävästi nykyaikaan sopivalla tavalla? Ratkaisuja tähän kannattaa ryhtyä etsimään oikein tosissaan vasta syvällisemmän ja toimivamman analyysin omaksumisen ja hyväksymisen jälkeen.

**

Tämä kirjoitus kuuluu osana kirjoitussarjaan, jonka sisällysluetteloon pääset tästä.