perjantai 2. huhtikuuta 2010

Lainaus vuoden 2035 lukion oppikirjasta

”Nykyinen hoivamalli

Nykyinen 2030-luvulla vallitseva käsitys ja käytäntö vanhempien roolista lastensa  hoivaamisessa alkoi yleistyä tämän vuosisadan toisella kymmenluvulla. Malli merkitsi paluuta teollistumista ja kaupungistumista edeltäneen perinteen suuntaan.

Käännekohta oli vuonna 2010 kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloitti kehittämishankkeen,  joka tuki vapaaehtoisia vanhempia kehittämään nykyaikaan sopivia, edullisia ja vakaita yhteistyö- ja toimintamalleja, jotka täyttävät seuraavat kolme edellytystä:

Pientenkin lasten molemmilla vanhemmilla on pitkän perinteen eli teollistumista edeltäneen käytännön tapaisesti melko runsaasti aikaa ja joustoa työtä, lepoa ja muutakin taipumustensa mukaista toimintaa kuin lastensa hoivaamista varten muiden aikuisten rinnalla.  Toimintamallit ovat sukupuolineutraaleja, toisin kuin aikaisemmat mallit.  Lapsilla on sopivasti virikkeellinen (tuhansia sukupolvia vallinnutta soveltuvin osin muistuttava) sosiaalinen sfääri ympärillään pääosan vuorokaudesta jo syntymästä alkaen. 

Pian myös valtion Tutkimus- ja innovaationeuvostossa sekä useissa yliopistoissa oivallettiin, että kyse on tiedettä, innovaatioita, kestävää kehitystä sekä taloudellista kasvua tehokkaasti edistävästä hankkeesta ja niin alkoi kaksi muuta kehittämishanketta, joista toisen päärahoittaja oli SITRA ja toisen TEKES. Hieman myöhemmin  Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Väestöliitto aloittivat oman projektinsa.

Tärkeä osuus oli myös eräillä muilla toimijoilla. Niistä mainitaan yleensä HYY ja Naisasialiike Unioni. Viimeksi mainitun piirissä vaikuttaneen toimittaja Anne Moilasen napakat, mutta hauskat kirjoitukset edistivät kehittämisen vauhtia huomattavasti. 

Ensimmäisissä kokeiluissa avainasemassa olivat hyvin koulutetut naiset, jotka olivat kärsineet edeltäneestä hoivamallista eniten. Unohtaa ei pidä myöskään muutamien kaukonäköisten poliittisten päätöksentekijöiden alkuvaiheessa osoittamaa rohkeutta tukea perinteen suuntaisten kokeilujen lainsäädäntöön tarvitsemia poikkeuksia.  Kehittäminen nostatti myös kiihkeää, pääosin irrationaalista vastustusta.

Monien mainioiden, toisistaan selvästi eroavien kokeilujen tulokset alkoivat näkyä jo vuonna 2015.


Tutkimus, innovaatiot ja yrittäminen alkoivat kukoistaa sekä väestön hyvinvointi lisääntyä kaikilla mittareilla mitaten.

Suomalainen tutkija on saanut todennäköisesti kehitettyjen mallien vapauttaman kapasiteetin vuoksi Nobel-palkinnon viimeisen kymmenen vuoden aikana jo kolme kertaa.  Saajista kaksi oli ollut pienten lasten äitejä tehdessään palkintoon johtanutta tutkimustaan.

Tällä hetkellä uusvanhan mallin kehittämisen hedelmät näkyvät monella muullakin tavalla.

Masennus- ja muut mielen sairaudet ovat vähentyneet tavalla joka muistuttaa Arto Paasilinnan Ukkosenjumalan poika –kirjassa kuvattua. Psykiatrien ja psykologien koulutusta on pystytty vähentämään kolmasosaan aikaisemmasta.

Myös ikääntyneiden hoivaamiseen löydettiin lasten hoivan kehittämisen sivutuotoksena uusia, inhimillisiä ja taloudellisesti edullisia malleja.

Suomen kilpailukyky on nyt ylivoimainen jopa Kiinaan verrattuja. Monet länsimaat ovat yrittäneet käynnistää muutoksia samaan suuntaan kuin Suomessa, mutta yritykset eivät ole ainakaan vielä onnistuneet. 


Edellinen hoivamalli ja sammakon kohmettuminen hengiltä

Noin vuoteen 2010 asti yleistä tietoisuutta hallitsi puolen vuosisadan ajan psykologian ja lastenpsykiatrian piirissä kehittynyt ydinperheontologia (Katja Yesilova: Ydinperheen politiikka, 2009), joka velvoitti äidit ja myöhemmin myös isät omistautumaan mahdollisimman paljon ja intensiivisesti lastensa hoitamiselle.

Tuo muissakin länsimaissa elänyt käsitys oli muotoutunut virheellisesti tulkitun tieteellisen (biologisen/etologisen) tiedon tuella. Toinen merkittävä vaikuttaja oli psykoanalyyttinen teoria, jonka ymmärrettiin kyllä jo 1900-luvun lopulla tukeutuvan tieteen ulkopuolisiin lähtökohtiin. 

Käsityksen mukainen lasten hoivaaminen alkoi viime vuosisadan lopulla toteutua myös käytännössä. Ilmiötä kutsuttiin usein ruuhkavuosiongelmaksi, jonka kuviteltiin koskevan vain pienten lasten vanhempia.

Ruuhkavuosiongelma aiheutti kuitenkin suoraan tai epäsuorasti useita isoja ongelmia. Esimerkiksi lasten hyvinvoinnille, parisuhteille, kansanterveydelle, sukupuolten tasa-arvolle, innovaatioille, tieteelle, yrittämiselle, taloudelliselle kasvulle, julkisyhteisöjen taloudelle, yhteiskunnalliselle osallistumiselle, ympäristölle, taiteelle ja muulle kulttuurille.

Eikä pidä unohtaa koko väestön keskuudessa yleistymässä ollutta masennusta, joka johtui suurelta osalta mielekkään, sosiaalisen tekemisen ja osallisuuden niukkuudesta. Yhteiskunnan tukijärjestelmä oli myös jatkuvasti lisääntyvien kustannuspaineiden aiheuttamassa kriisissä.

Perustan ydinperheontologian valta-asemalle oli luonut monimutkainen yli sata vuotta kestänyt kehitys.

Nationalismin nousuun liittynyt äitiyden ihannointi oli edistänyt esimerkiksi tasa-arvoa, koska tyttöjen koulutusta voitiin perustella äidin tärkeällä kasvatusroolilla. Ihannointi edisti myös tasa-arvoa pidemmälle meneviä tavoitteita suojelemalla yläluokan äitien vapautta ansio- ja hoivatöistä sekä kaupunkeihin syntyneen työläisluokan äitien samansuuntaisia tavoitteita.

Tärkeimmän taustatekijän harhaiselle hahmotukselle muodosti kuitenkin aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen tai tarkemmin sanoen hyvinvoinnin monet ilmenemismuodot. Niitä olivat kotitalouden henkilömäärän nopea vähentyminen, kotitalouden mukavuuksien lisääntyminen, palvelijatarpeen väheneminen, palkkatason nousu, asumistason paraneminen sekä lasten koulunkäynnin yleistyminen. Ne tekivät usein pakolliseksi äidin perinteeseen verrattuna huomattavan suuren työpanoksen kasvun hoivatöissä jo ennen ydinperheontologian aikaa. Tästä uudesta välttämättömyydestä tehtiin ihanne.

Kriittisen ajattelun kannalta on kiinnostavaa, että vallitseva käsitys kehityksen suunnasta oli ydinperheontologian hallitessa ajattelua absurdissa ristiriidassa tosiasioiden kanssa. 

Kuviteltiin, että vanhempien enemmistön läsnäolo lastensa elämässä oli pysynyt entisellään tai jopa vähentynyt olennaisesti, vaikka se oli lisääntynyt huomattavasti. Suurin osa lapsiin liittyvistä yhteiskunnan tuki- ja kehittämistoimista tukeutui tavalla tai toisella tähän harhaiseen taustaoletukseen. Tyypillinen harhaan liittyvä vaatimus oli:  "vanhempien on annettava aikaa lapsilleen".

Yhteisömme reagoi muutokseen ennen vuoden 2010 käännekohtaa samaan tapaan kuin sammakko, joka laitetaan kattilaan, jossa on mukavan lämpöistä vettä. Kun kattilaa tämän jälkeen kylmennetään hitaasti, niin sammakko ei huomaa hypätä pois ennen kuin se on kohmettunut hengiltä. Lisäksi sammakko uskoo (pahasta hypotermiasta kärsivien tavoin) lämpötilan olevan nousussa ja ottaa halukkaasti käyttöön menetelmät, jotka laskevat lämpötilaa entisestään. Sammakko uskoo myös lämpötilan mahdollisen laskemisen tulevan torjuttua sillä, että kattilan reunalla istuu tarpeeksi asiantuntijasammakoita neuvomassa lajitoveriaan polskimaan aina vain antaumuksellisemmin.

Lienee selvää, miksi nykyään opetuksessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa korostetaan suorastaan piinallisen paljon kolmea asiaa.  Päättelyn johdonmukaisuutta, eri tieteenalojen tulosten yhteensopivuutta sekä Lordi Kelvinin toteamusta: ’vasta sitten alamme jotenkin ymmärtää asioita, kun osaamme käsitellä niitä edes jossain määrin kvantitatiivisesti.’ ”

---

Vanhempia, joilla on alaikäisiä lapsia, on Suomessa noin  miljoona. Jos oletetaan, että vanhempien yhden viidenneksen osalta tv-pöhnäisestä hoivasidonnaisuusajasta voitaisiin vapauttaa muihin tarkoituksiin keskimäärin edes 2 tuntia /vuorokausi, niin vapautunut tuntimäärä vastaisi noin 90 000 kokoaikaista työpanosta vuodessa.

Tämä linkki puolestaan kertoo, miten kotitalouden keskimääräinen henkilömäärä on muuttunut perinteellisestä ja vähän muutakin. Hieman lisää päättelyäni tukevaa matematiikkaa on myös toisessa blogissani ja sen liitetiedostossa.

(Tiedoksi & pahoittelut: ainakaan Apple/Safari -yhdistelmä ei näytä avaavan kunnolla tai lainkaan google-dokementtejani. Koita esim. Firefoxia tai jotain muuta yleistä selainta.)

Täällä on lisää ongelmanasettelun ydinasiasta ja täällä taas ainakin toistaiseksi vielä parhaasta ideasta saada oikeansuuntainen evoluutioprosessi alkamaan.

Tarkkaavainen lukija huomannee että tämän sekä näiden kahden juuri edellä linkitetyn kirjoituksen ajatukset, painotukset ja ideat eivät ole täysin yhteensopivia. Tässä ensimmäisenä kirjoittamassani ideoin esim. instituutiojohtoisia kehittämishankkeita, mutta uusimmassa taas kehittämishankkeita joita käynnistäisivät ketkä tahansa asian tärkeäksi kokevat. Eroavuus on luonnollista koska ajatteluprosessi on kestänyt pitkään ja se ollut jokseenkin yksinäistä. Muutenkin kyse on  vielä toistaiseksi vasta lupaavasta vaikkakin hyvin potentiaalisesta kehittämissuunnasta. Joidenkin instituutioiden tuki edes yksinäisyyden merkittävyyttä koskevan väitteeni kumoamiksi tai vahvistamiseksi olisi toki hyvinkin tervetullutta.



1 kommentti:

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita: