Yhteistyössä on lupaavin apu

Riepu Pakoma ja Anu Raijas (HS vieraskynä 10.8.2010) esittävät ilmeisen osuvasti, että lapsiperheiden enemmistölle isoin ongelma on ajan eikä rahan riittävyys. Ongelman lieventämiseksi he esittävät yhteiskunnan tuella kokonaan tai osittain eli verovähennysten tuella palkattua kotiapua.

Ratkaisun etsiminen ensisijaisesti palkatun työvoiman avulla on ongelmallista.  Se kohdentuisi vain sattumalta sellaisille vanhemmille, joilla on suurin tarve vapaampaan ajankäyttöön, koska avunsaanti riippuisi muiden harkinnasta tai omasta varallisuudesta. Menettely ohjaisi koti- ja hoivatöiden pysymiseen tasa-arvotavoitteiden vastaisesti pienipalkkaisena naisten työnä. Edelleen se ohjaisi epäeettiseen köyhien maiden äitien houkutteluun ulkomaille hoivatöihin, eroon omista lapsistaan. Viimeksi mainitusta on jo paljon esimerkkejä Etelä-Euroopassa. Raharatkaisu ei todennäköisesti vahvistaisi jo nyt perinteeseen verrattuna poikkeavan vähäistä ihmismäärää lasten ympärillä kotioloissa. Ja lopuksi: julkisen sektorin menoja ei voi lisätä, niitä on olennaisesti vähennettävä nykyisestä.

Nykyaikaan sopivien kotitalouksien välisten, ensisijaisesti palkattomien, yhteistyömallien kehittäminen näyttää vaihtoehdolta, johon kannattaisi käyttää aikaa ja vaivaa. Se ei ole etukäteen tuomittu upottavaksi umpikujaksi kuten jatkuviin ja todennäköisesti kasvaviin rahapanostuksiin perustuvat mallit.  Yhteistyöhön perustuvat kokeilut voivat rationaalisesti päätellen johtaa merkittävään ajansäästöön kotitalouksien hoivatöissä sekä rahansäästöihin kotitalouksissa ja julkisella sektorilla. Niitä voidaan luultavasti soveltaa myös vanhusten hoivaan ja ne voivat ratkaista monien osalta yksinäisyyden tuottamia ongelmia. Ne voivat tuottaa myös oivia keinoja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.

On ilmeistä, että kotitalouksien yhteistyömallien kehittäminen ei ole helppoa, koska esimerkiksi perinne hoivatyöavun järjestämisestä vain lähisukulaisten tai palkatun työvoiman avulla on vahva.  Suomalaisten hyvinvoinnin ja  suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseksi kannattaa kuitenkin yrittää kotitalouksien nykyaikaan sopivien yhteistoimintamallien kehittämistä.

--
Olen kehitellyt tästä blogista ilmeneviä ajatuksia lisää. Tämän hetkisiin (kevät 2012) ajatuksiini ja ehdotuksiini pääset tutustumaan parhaiten täällä.

Pätevä yhteiskuntatieteen maisteri leikkaa umpisuolesi

Antaisitko sinä pätevän yhteiskuntatieteen maisterin leikata umpisuolesi?

Et varmaan antaisi, mutta Suomen Akatemian ja Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Hanasaaressa järjestämä kokous näkee vastaavan tapaisesti lääketieteen päteväksi näkökulmaksi yhteiskunnan monimutkaisen muuttumisen aiheuttamien ongelmien hoitamisessa.

Kokouksessa joukko lääkäreitä, vahvistettuna muutamilla muiden alojen ihmisillä, on pohtinut suomalaisnuorten hyvin- ja pahoinvointia.

Suositukset ovat perinteellisiä ja odotettuja. Yhteisestä kukkarosta pitäisi saada taas kerran rahaa. Asiantuntijoita pitäisi palkata entisten lisäksi neuvomaan ja valvomaan nuoria sekä heidän vanhempiaan. Opettajia pitäisi palkata lisää luokkakokojen pienentämiseksi. Rahaa tarvittaisiin myös tuloerojen tasoittamiseksi, koska nuorison pahoinvoinnin syyksi nähdään suurelta osin köyhyys.

Suositukset voivat olla oireiden tilapäistä lieventämistä ajatellen jopa viisaita, mutta ongelman ratkaisua ajatellen ne ovat merkityksettömiä. Jos nuorison pahoinvointi tai sen lisääntyminen on totta ja sen syy jollain olennaisella tavalla piilee palkattujen neuvojien puutteessa tai köyhyydessä, niin aikaisemmin olisi pitänyt olla valtavasti enemmän nuorison pahoinvointia. Sellaisesta ei ole viitteitä. Ennen 1800-luvun loppupuoliskoa väestön enemmistöllä ei ollut aineellista hyvinvointia ja ainoat palkatut neuvojat olivat pappi sekä lukkari. Vain pieni vähemmistö pääsi käymään koulua oppilasmäärältään keskimäärin paljon nykyistä suuremmissa luokissa.

Olisi huomattavasti johdonmukaisempaa päätellä, että ongelmien mahdollinen lisääntyminen johtuu ammattineuvojien lisääntymisestä kuin heidän vähyydestään.

Kokouksen puuhat tarkoittavat hyvää, mutta ne ovat hyvin ongelmallisia, jos päätöksentekijät ottavat ne olennaisina ohjenuorina yhteiskunnan resurssien suuntaamista suunniteltaessa. Päättäjien pitäisi nähdä, että mahdollinen ongelma ei johdu puuhakkaiden neuvojien puutteesta ja että se edellyttää syiden ja ratkaisujen etsimistä ehkä aivan muualta kuin kokouksen ostoslistalta.

Syitä kannattaa etsiä toisaalta myös sen vuoksi, että oikeat ratkaisut voivat osoittautua pitemmän päälle yhteiskunnalle paljon halvemmiksi kuin oireiden hoitaminen.

Media osallistuu valitettavasti osaltaan päätöksentekijöiden harhaan johtamiseen. Siitä on esimerkkinä tämän päivän (17.2.2010) Helsingin Sanomien toinen pääkirjoitus otsikolla ”Luokat pienemmiksi”. Pääkirjoitustoimittaja on nielaissut Hanasaaren kokouksen puoskarointilääkkeet karvoineen ja nahkoineen.

--

PS Tuli kirjoitettua sen verran pisteliäästi, että piti lukea yön yli nukuttua vielä uudestaan Hanasaaren konsensuskokouksen "lausumapaperi".

Kyllä siinä on asiallinen peruslähtökohta. Paperissa "arvioidaan lääketieteen toimintatapoja olemassa olevan tutkimustiedon perustalta". Silti etsitään vastausta esimerkiksi kysymykseen "Miten ehkäistä nuorten pahoinvointia?" Siis mennään alueelle, jossa lääketiede ei melkoisella todennäköisyydellä anna edes oikeansuuntaisia vastauksia. Tämä olisi tuollaisten kokousten osallistujien ja myös päätöksentekijöiden tärkeätä ymmärtää.

Erityisen vakava ongelma raportissa on esittää asiat siinä valossa, että nuorison mahdollinen pahoinvointi johtuisi perimmiltäänkin vanhempien alhaisesta koulutus- ja tulotasosta tai yksinhuoltajuudesta. Historiallinen vertailu viittaa vahvasti siihen, että ongelmien kartoitusta ja hoitoa tarvitsevat syyt muhivat nuorten suuren enemmistön elämässä, oireet vain nousevat useammin pintaan köyhempien ja vähemmän koulutettujen keskuudessa syiden kumuloitumisen pukkaamina. Raportti ohjaa virheelliseen turvallisuudentunteeseen sekä virheellisiin toimenpiteisiin.

Lisäys 22.3.2010: Psykiatreille, psykologeille sekä erilaisille perhetutkijoille suositeltava lukemisto on VTT Katja Yesilovan väitöskirja "Ydinperheen politiikka" (2009). Se voi auttaa vapautumaan ydinperheontologian oravanpyörästä ja suuntaamaan tutkimusta tieteellisempään sekä tuloksellisempaan suuntaan. Välttämätöntä tuon kirjan lukeminen on tutkimuksen rahoituksesta päättäville.

Kannattaa pitää mielessä myös kaava n(n-1)/2
-

Argumentointivirheiden näkökulmasta Duodecimin väen toimintaa voinee luonnehtia hätäisen päätelmän ja  (omaan) auktoriteettiin vetoamisen kumulaatioksi.