keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Avara arkiyhteisö on hyötymutaatio




”Ihmiskunta ei olisi ehkä koskaan kehittynyt nykyiseen kukoistukseensa ilman uudistuksia, joita aikalaiset, tai ainakin merkittävä osa heistä, pitivät epärealistisen utooppisina….

Jos vertaa onnistuneita ja epäonnistuneita utopioita toisiinsa, näyttäisi siltä, että yhteiskunnallisia instituutioita tai “pelisääntöjä” voi periaatteessa muuttaa radikaalistikin. Käytännössä uudet säännöt eivät usein ole sen parempia kuin vanhat, mutta aina joskus löydetään aiempia paremmin toimiva käytäntö. Koska se toimii, se myös vähitellen leviää ympäristöönsä kuten hyödyllinen mutaatio. Tällaisia hyötymutaatioita ovat olleet esimerkiksi oikeusvaltio (rule of law), vapaakauppa ja edustuksellinen demokratia. Tärkeämpää kuin se, mitä yhteisiä piirteitä näillä uudistuksilla on, on se, mikä piirre näiltä vallankumouksilta puuttuu. Radikaaleimmatkaan vapaakaupan, laillisuusperiaatteen tai demokratian kannattajat eivät nimittäin ajatelleet muuttavansa ihmisluontoa, vaikka heidän aatteensa olivat ainakin heidän vastustajiensa mielestä utooppisen epärealistisia….

Ohjeeni onnellisuuspoliitikoille on: älä yritä muuttaa ihmisluontoa, “perisynti” on ja pysyy. Yritä mieluummin sopeuttaa yhteiskunnallisia pelisääntöjä ihmisluonnon raadollisuuteen niin, että siitä seuraa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle. Ja lue evoluutiopsykologista kirjallisuutta. Muuten et voi tietää, mikä ihmisluonnossa on pysyvää ja universaalia, mikä taas kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti muokattavaa.” (Lainaus on tiedetoimittaja Marko Hamilon blogista.)

Ideani avarista arkiyhteisöistä hyvinvoinnin merkittävästi lisäämän yksinäisyyden  (ja arkiyhteisön yksinkertaistumisen) aiheuttamien haittojen kompensoijana täyttänee Hamilon molemmat ehdot eli ottaa huomioon ihmisluonnon raadollisuuden sekä  tarjoaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle.  

Idea tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia nykyaikaan sopivalla tavalla esimerkiksi  kestävälle kehitykselle, taloudelliselle kasvulle, tasa-arvolle sekä miljardiluokan säästöille julkisissa että yksityistalouksien kustannuksissa. (Voisi ehkä puhua Y2A-”teoriasta” tai –hypoteesista, jossa Y tarkoittaa yksinäisyyttä/yksinkertaistumista ja 2A avaraa arkiyhteisöä, jolla yksinäisyyden/yksinkertaistumisen haitat voidaan eliminoida. Huomaa, että oletus Y:stä on voimassa, vaikka 2A osoittautuisi toimimattomaksi eli pitäisi etsiä joku muu oikeaan suuntaan vievä ratkaisu.)

Arkiyhteisön oletettu koko on sama kuin lajimme olemassaolon pääosan vallinnut elossapitoyhteisön koko. Koko tarjoaa dynaamisen mahdollisuuden lajin menestystekijöiden eli yhteistyön ja työnjaon harjoittamiseen myös arkielämässä, toisin kuin nykyinen kotitalous. Toisaalta idea antaa sijaa myös esimerkiksi sosiaalisen hierarkiataipumuksen harjoittamiseen, koska siinä arkiyhteisön jäsenillä on omat, erilliset asunnot yhteisen tilan lisäksi. Idean ydinpiirteitä ovat yhteisön koon, oman yhteisen pysyvän tilan ja jäsenten omien asuntojen lisäksi myös yhteisön autonomisuus sekä käsitys siitä, että yhteisön jäsenten asuntojen ei tarvitse välttämättä olla edes kovin lähellä toisiaan.

Ydinpiirteet mahdollistavat, että yhteisöstä voi muodostua jäsenilleen dynaaminen, turvallinen, merkityksellinen ja riittävän jatkuva ympäristö.  Se tarjoaa  kestävän avun sekä sopii myös väestön enemmistölle, toisin kuin verovähennyksiin, taloudellisiin tukiin tai ruuhkavuosiongelmien kärjistämiseen ja verorahoilla kustannettavan tukiaparaatin jatkuvaan paisuttamiseen  perustuvat yksinäistymisongelmien oireita lieventävät ehdotukset.

Ehdottamani mutaatio vahvistuisi ja leviäisi nopeammin, jos se saisi aluksi riittävän suosion hyvin koulutettujen tai muutoin hyväosaisten lajitovereiden keskuudessa. Niin hyvien, haitallisten kuin harmittomienkin käytäntöjen leviäminen kun noudattaa samaa evoluutiopsykologista kaavaa kuin räsymattojen yleistyminen



--
Edellä oleva teksti on kirjoitettu alunperin Marko Hamilon Tiede-lehden nettisivuilla olevan blogin kommentiksi. Linkki tuohon blogiin on alussa olevan pitkän lainauksen lopussa. 

Tiedetoimittajien kirjoitukset näyttävät olevan muutoinkin erinomaisia katalyyttejä ideoiden kirkastamisessa. Jani Kaaron kolumni katalysoi tämän kommenttini (linkki on googletiedostona olevaan kommentin kopioon, koska HS:n kolumnien kommentteihin ei voi linkittää suoraan). 

Sain sovitettua tuohon kommenttiin mielestäni riittävän osuvan aivojen toimintaan liittyvän analogian sekä muutoinkin nostettua hahmotustani aikaisempaa yleisemmälle tasolle eli sovelsin "monimutkaisten sopeutuvien systeemien" kaaviota (eli systeemiteoriaa), josta kiitos nobelisti Murray Gell-Mannille. (Kvarkki ja jaguaari. Seikkailuja yksinkertaisessa ja monimutkaisessa. WSOY 1996.) Tuo kommentti saattaa olla kiireiselle lukijalle nopein tapa hahmottaa esitykseni ydin.

Pidän todennäköisenä, että arkiyhteisön yksinkertaistumisen ymmärtäminen keskeiseksi ongelmaksi on arkielämän ja yhteiskunnan kehittämiselle ainakin yhtä tärkeää kuin fysiikan kehittymiselle oli  Max Planckin hypoteesi energian pakettiluonteesta vuodelta 1900.

Täällä on hyvin alustavaa arvioita avaran arkiyhteisön tuottamista säästöistä, hyödyistä ja joidenkin hyötyjen rahallisesta arvosta.

Mistä siis löytyisivät hypoteesin empiirisen testaamisen toteuttavat eddingtonit? Tai vaihtoehtoisesti ihmislajin taipumuksiin paremmin sopiva ongelma-analyysi ja siitä johdettu ehdotus ongelmanratkaisun suunnaksi?  

--
2.4.2012 lisätty linkki pp-esitykseen, jossa lähestyn problematiikkaa " yhteisön rajun tyhmistymisen näkökulmasta."